ISÄ

Istuin pienenä tyttönä keittiöjakkaralla ja puristin silmäni tiukasti kiinni. Isä leikkasi otsatukkaani ja irtohiukset kutittivat kasvoilla. Lopuksi isä aina puhalsi ne pois – ja minä pidätin hengitystä. Hän tykkäsi sipulimakkarasta, minä en.

Isä oli erilainen kuin muiden isät; hän kävelikin erilailla, kuin merimies. Hänellä oli attaseasalkku, vihreä loden-takki ja päässä stetson. Kun isä täytti 50 v – olimme kaikki lapset vielä aika pieniä – lähdimme onnittelijoita ”pakoon” pyöräretkelle Keravanjärvelle. Suomen Kuvalehdessä oli isän merkkipäiväpotretin alla ”matkoilla”, mutta silti muistan, että takaisin palatessamme oven takana oli valtava röykkiö kukkapaketteja.

Isä kävi työssä Helsingissä ja kotona hänellä oli paljon kirjoitustöitä, joten hänellä ei ollut paljon meille lapsille aikaa. Silti hän pystyi auttamaan kaikissa kouluaineissa ja opettamaan sellaista mitä ei koulussa opittu, mm. venäjän kieltä ja shakkia. Isä oli viisas. Isä tiesi kaiken.

Vaan kun isällä oli meille aikaa, muutakin kuin opettamista, silloin oli todella hauskaa. Isä piti meille ”olympialaisia”, lajeina mm. pussijuoksu, tikanheitto ja lusikkajuoksu. Viimeksi mainitussa piti juosta pihan poikki lusikka suussa, lusikassa raaka kananmuna. Sen piti säilyä ehjänä. Joskus näissä kisoissa oli mukana myös lapsia naapurustosta.

Tai isä antoi aiheen, josta piti kehittää tarina tai esitelmä. Niitä hän sitten nauhoitti kelamankalla jälkipolville.

Muistelen lämmöllä myös isän pitämää pyhäkoulua. Hän opetti meille lapsille, että on olemassa Taivaallinen Isä, joka pitää aina meistä huolen ja rakastaa meitä. Tämä opetus on kantanut läpi elämän.

Iris Raunisalo